nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

keskiviikko 10. elokuuta 2011

Hei blogiystäväni!

Kiitos kaikille vierailijoille ja teille jotka olette jättäneet käynnistänne viestin. Blogini täytti viime viikonloppuna kokonaista yhden kuukauden ja olen yllättynyt kävijämäärästä sekä miten monta  mukavaa blogiystävää olen saanut. En olisi aloittaessani uskonut, miten koukuttava harrastus tämä on.

Työ on alkanut ja koulun käynnistykseen liittyvät valmistelut vievät kaiken puhdin. Se on uskomaton määrä erilaista puuhastelua minkä on parin päivän aikana tehnyt: papereiden selailua, apip-lasten listausta, tavaroiden rahtausta , tulevien päivien suunnittelua, kopiointia, palavereja, apip-lelujen hankintaa, luokan järjestelyä jne. Kaiken on oltava valmiiina, kun huomenaamuna klo 9.00 koulun välituntikello soittaa pienet koululaiset sisälle.
Apip- toiminta avaa ovensa klo 6.30 ja itse olen huomenna iipan touhuissa mukana. Mukavaa on tutustua uusiin lapsukaisiin.

Voimia ei ole jäänyt paljon muuhun kuin peruskotiaskareisiin  sekä jotakin käsityötä iltasella jaksaa tehdä.

Eilen illalla kävelin hämärässä pihalla ja nautin alkavan syksyn tunnelmasta. Minulla on ollut joitakin kukkia sisältä leikkimökin kuistilla kesästä nauttimassa ja niitä kantelin jo joitakin sisätiloihin. Kukkapenkin reunassa pensaan suojissa on ollut viime jouluksi ostamani Atsalea viettämässä lepokauttaan. Luin jostakin kukkien hoito-oppaasta hoito-ohjeet ja toimin sen mukaan. Kukka järjesti minulle yllätyksen. Yksi kukka oli jo avautunut ja nuppuja tulossa runsaasti.                                                                         

Miten kaunis tuollainen valkoinen kukka voikaan olla? 

Minulle taitaisi olla parempi, että unohtaisin kukkaset aina vähälle hoidolle niin ne innostuisivat kukkimaan. Niinhän kävi Kiinanruusullenikin muutama viikko sitten. =D)))

Niin poikki en töiden jälkeen ollut, että en olisi jaksanut kirppiksellä poiketa. Saalina sieltä oli tällainen Koko perheen askartelu kirja 0,50e. Kirjassa on ihan kivoja vinkkejä. Eipä silti kyllä niitä vinkkikirjoja olisi ollut jo ennestään, mutta tuon kirjan ulkonäkö houkutti ostamaan. Niin -70- lukua, että...
 

Mielenkintoista oli tuo rautalangan ja kukkalakan avulla askartelu. Muistan joskus koulun alaluokilla tehdyn tuolla tavalla kukkia. Homma on ollut unholassa, mutta nyt palautui hyvin kirkkaana mieleen. Se on  vissi sitä nostalgiaa.

Mukavaa illan jatkoa teille jokaiselle!

                                                            

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Sama juttu täällä, mehut on minustakin puristettu. Ja huomenna pitää olla asennossa ennen yhdeksää kun oppillat saapuvat.
Pääsen asta 16.30, jos taksi on ajoissa !!!
Joten huomenna tuskin jaksan kissaa sanoa :)

puikkoellu kirjoitti...

Onnea Sinullekin,sattuipa merkkipäivät lähekkäin.Sinä olet vasta vaippaiässä,muutenkin minuun nähden,olen nim. ollut jo pois työelämästäkin kauan...
Mutta sisimmältäni olen vasta murkkuiässä,mietippä sitä?
Kiva on ollut löytää Sinut!!

Riitta kirjoitti...

Voimia sinulle sinne lasten pariin !Minulla myös eka viikko töissä loman jälkeen ja eipä paljoa tarvi muuta puuhailla,mut viikonloppu onneksi jo häämöttää :)

eikku kirjoitti...

Onnittelut blogin merkkipäivästä! Nythän on taas viikonloppu edessä, joten vietä rentouttava sellainen. Minulla alkaa työt maananraina klo 5.30, joten nyt loppui tämä laakereilla lepäily minultakin!