nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

tiistai 16. elokuuta 2011

Heräteostoksia ja ostoksien herätteitä

Tänään kävin ostamassa pojan vuokra-asuntoon opiskelupaikkakunnalle kaikkea pientä tarpeellista tilpehööriä. Tarkoitus on perjantaina töiden jälkeen lähteä sitä järjestelemään ja verhoja ripustelemaan.

Eksyinpä hyllyjen välissä kierrellessäni LANKAOSASTOLLE. Muutama kerä aivan kuin kiljui päästä mukaani ja niin minä hellyin. =D))
Eihän niitä voinut jättää sinne, kun juuri niistä minä vaikka saattaisin jotakin haluta tehdä.

No, kassalle mennessäni ohitin lehtihyllyn ja minä päätin vain vilkaista yhtä lehteä ja siitä avautui tämä sivu.
Langan loppujen kulutukseen sopiva takkimalli....
Ja niin lehti lähti myös mukaani.

Kotona minut yllätti ETMT- tunne (en tiedä mitä tekisin-tunne). Silloin selaan lehtiä, tarkastelen lankakoreja ja tutkin kaappien sisältöä, mutta mikään ei tunnu iskevän käsityökiinnostuksen ytimeen.

Jotakin kuitenkin rupesin lopulta väkertämään. Sen esittelen huomenissa.

Huomenna on jo keskiviikko ja viikko puolessa.
Lupsakasta loppuviikkoa jokaiselle!!

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Minullekin käy aika usein noin, että langat haluavat ihan väkisin päästä meille asumaan :))
Tuo lehti on kyllä ostettava !!!

Eilen illalla minulla oli ihan tyhjä pää ja en keksinyt mitä olisin tehnyt... ihan outoa.

Perjantai lähestyyyyyy..... :DD

Anneli kirjoitti...

Miten voit tuntea minut noin hyvin.... ?? juuri tuo malli herätti kiinnostukseni :D

Hilkka kirjoitti...

Aina niitä lankoja tuppaa vaan kerääntymään ostoskoriin. Lehdistä saa hyviä vinkkejä. Tuota samaa Käsityölehtä minäkin sivusilmällä vilkuilin, mutta en vielä ostanut.

eikku kirjoitti...

Malli on tosi kiva, pitää vissiin tuo lehti käydä hankkimassa!