nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

torstai 4. elokuuta 2011

Pipo päässä pakkasella.......

Aurinkoinen sää hellii vielä meitä ja antaa mahdollisuuden pukea kesäasusteen shortsit ja t-paidan ylle. Pienellä järkytyksellä ajattelen ensiviikon vaatetusta, kun pitää laittaa säädyllisempää ylle, laittaa hiuksia ojennukseen, katsoa meikkipussin sisältöä sekä ruveta elämään kelloaikataulun mukaan. Miten minä saan taas rutiinini muuttumaan?   :(   -----)    =D)))
No, onneksi siihen auttaa jo yli kymmenen vuoden kokemus, joukko kivoja työkavereita sekä ajatus, että illat ovat minun omiani. Kyllä se siitä!!!

Tällaisia ajatuksia tulee käsitöitä tehdessä pohdittua. Siitäkö lienee johtunut, että virkkauksen lomassa piti tiiistai-iltana kaivaa neulepuikot ja villalangan loppuja ja neuloa muutama pipo miesväelle. Tarkoitus oli ensin yksi, mutta...vauhtiin päästyä niitä valmistui vielä eilenkin.
Neuloin näma ilman ohjeita, silmukkamäärät vähän mietitytti. Tein kaikki samalla silmukkamäärällä. Pipojen korkeutta vaihtelin. Kuvassa nämä näyttävät kaikki eri levyisiltä, mutta kyllä nämä kaikki samaan päähän mahtuu. Noita peruspipoja on kiva tehdä, nopeita neuloa ja saa langan loppuja vähemmäksi.
 Niitä langan loppukeriä sekä uusia keriä löytyy villalankapuolellakin ihan kiitettävästi.
Sitten kun vielä laskee puuvilla+ puuvilla-sekoitelangat, niin.... Noo, onhan sitä miehilläkin kaiken maailman ruuveja,  muttereita sekä  nauloja kaiken varalta omissa varastoissaan.  =D))))
 
Nytpä on taas mukava ottaa virkkaus esille ja jatkaa sen viimeistelyä.

Oikein mukavaa elokuun torstaipäivää sinulle!!!

Kiitos virkkausleivonnaisten linkkivinkeistä
sekä kommenteista.

BLOGIT: Paulakristiina sekä Käsityöläisen kotona teidän blogeihinne en valitettavasti jostain syystä pääse kommentoimaan. Molemmissa syntyy kivoja töitä, mutta kommenttia ne eivät jostakin syystä minulta hyväksy. Harmittaa! :((

4 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Kivoja pipoja !
Johan nyt on kumma ettet pääse PaulaKristiinan blogiin.... ja hän kun on vielä meikäläisiä :))
Kuule Ellu... se kuha oli HYVÄÄ ja oli poikakin auttamassa syönnissä :)

Pitsisukka kirjoitti...

Mukavia pipoja, kohtapian niitä taas tarvitaan. Mukavaa elokuun alkua ainulle!

eikku kirjoitti...

Kivoja pipoja!

eikku kirjoitti...

Mulla muuten ihan sama ongelma noissa kahdessa blogissa, ei vaan anna komentoida vaikka tekisi mitä!