nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

lauantai 22. lokakuuta 2011

Kaapin kätköihin tunika

Nyt sitä sitten ollaan lomalla.
Pitkä työntäyteinen syksy takana joten kyllä tätä on odotettukin.

Viikolla sain vihdoinkin valmiiksi Puro-langasta neulomani tunikan. Johan tätä on neulottu kuukauden päivät  ja osin purettukin välillä.  Mallia otin jostakin Novita-lehdestä.
                                                                 
                                                                             edestä

takaa

Tämä on sellainen tunika, että etu- ja takakappaleet ovat samanlaiset, väritys vaan poikkeaa. Pituutta tein taas ihan reilusti. eli lanteille asti. Ei pääse peppu kylmettymään.

                                                                                  
Kaarroke oli mallissa neulottu pitsineuleella, mutta en siitä tykännyt joten purin neuleestani sen pois ja neuloin oikeita ja nurjia kierroksia vuorotellen parilliset määrät. Lisääksi kavensin pääntiellä enemmän silmukoita kuin ohjeessa.
Silmiäni häiritsee tuo sininen osuus. Vihreään vivahtavat sävyt ovat minun mieleeni tässäkin ja sitten löytyy petroolinsinisävyä. Sattaapi olla, että kaapin kätköihin katoaa koko tunika. Jotenkin nyt valmiina  en tykkää. Tuo siniseen vivahtava sävy häiritsee.... Taas kävi näin....

Tänään näin tämän syksyn ensimmäiset hiihtäjät, mutta kamera tietysti onnellisesti kotona. Vuokatissa oli jo täysi hiihtotohina päällä. Ei oikein itseä paljon kiinnostaisi kiertää parin kilometrin latua ympäri ja vielä maksaa siitä. Enkä kyllä vielä lunta kaipaile pitkiin aikoihin.

OIKEIN MUKAVAA VIIKONLOPPUA TEILLE JOKAISELLE!!!

9 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Ihana tunika, kyllä sun nyt taas kelpaa :)

Voi vitsi... minä tein just samoin. Kun mies lähti ulos, minä sen tein. Haju oli hirveä, ja pelotti. Mutta jälki on kaunis :)

Olisi kyllä kiva ihan tavata... ollaan niin samanlaisia :))

Anneli kirjoitti...

Apua... unohdin !!!
Oikein ihanaa ja rentouttavaa lomaa !
Kyllä me ollaan se ansaittu :)

Helena kirjoitti...

Mun silmissä tuo väritys näyttää kivalta! Hyvää viikonloppua!

intsu kirjoitti...

Tuo tunika on kaunis ja se sininenkin sopii siihen hyvin. Älä nyt sitä kaapin kätköihin unohduksiin laita. Päälle vaan ja nautinnollista ja rentouttavaa lomaa viettämään!

Tuta kirjoitti...

Onpas kaunis tunika... värit ja malli aivan ihanat:)
Mukavia lomapäiviä sinulle:)

eikku kirjoitti...

Minustakin tuo on tosi nätti! Käyttöön vaan! Hyvää lomaa sinulle!

Täti Sininen kirjoitti...

Kaunis tunika!
Oikein mukavaa ja rentouttavaa lomaa!

Inkeri kirjoitti...

Nätti tunika. Langan värit näkyvät paremmin ilman pitsikuviota.

Sartsa kirjoitti...

No mutta nythän tota voi yhistellä eriväristen , yksväristen alupaitojen kanssa. Muidenkin, kun vihreän.