nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

perjantai 30. syyskuuta 2011

Käsityölehtiä ja -kirjoja

Ihana viikonloppu on taas koittanut ja saa syventyä harrastustensa pariin.
Tilasimme työkaverin kanssa harrastuksiin liittyviä kirjoja viime viikon lopulla. Vihdoinkin tänään postipoika toi kirjapaketin perille. Tilasin tällaisen ihanuuden.
Tämän illan olen selaillut kirjaa ja huokaillut....

Paulakristiina oli jo blogissaan valmistanut tällaisia neulottuja palloja. (Harmi, kun en voi jättää kommenttia hänen blogiinsa. =((  )

Näihin pieniin neulepalloihin saa kätevästi kulutettua kerän loput. Ja mikä mukavinta, näissä saa neuloa kirjoneuletta. Siitä mie tykkään. =))
Nyt vissiin langan lopuista syntyy minulla joko koreja tai palloja. 


Pistäydyin pikaisesti kirppikselläkin työpäivän jälkeen. Erään looshin lattialla oli laatikko johon en ensin ajatellut vilkaista, mutta vilkaisin kumminkin. Laatikossa oli paljon käsityöhön liittyviä lehtiä ja nämä lähti mukaani.
Saksalaisia virkkauslehtiä, suomalainen käsityölehti sekä vuodelta 1958 ja 1959 olevia askartelu- ja käsityökirjoja. Onhan näitä ennestäänkin, mutta kun sattui olemaan kauniita malleja niin... Ei ainakaan käsityömallit pääse loppumaan.


Tänään oli ulkona vielä aivan ihana syksyinen auringonpaiste.
Jospa samanlaista jatkuisi koko viikonlopun.

OIKEIN MUKAVAA VIIKONVAIHDETTA TEILLE JOKAISELLE!!!


keskiviikko 28. syyskuuta 2011

Ajatusten nollausprojekti 2

Tico ticosta neulominen on siitä mukavaa, että lanka tuntuu niin ihanan pehmeältä.
Mutta.....se on niin h-i-d-a-s-t-a.

Siispä viikonloppuna otin myös Puro- lankavarastoni esiin:

Selasin Novita- lehtipinoa:

......ja siitä se ajatus taas lähti. Ei muuta kuin 5 1/2 ja 6 puikot esiin
ja tunikaa neulomaan...

On kuulkaa mukava ottaa välillä tämä neule käteen ja heilutella paksumpia puikkoja langan syövereihin, vaikka vain pari kerrosta. Sitten ohuemman langan neulominen taas maittaa.

Ajatusten nollaukseen on parempi olla taas useampi projekti. =)))
Onhan???

OIKEIN MUKAVAA ALKAVAN LOPPUVIIKON JATKOA!

tiistai 27. syyskuuta 2011

Uusi ikuisuusprojektiko?

Minä joka en pidä lempparikäsityönäni sukkien neulomista, aloitin kuitenkin neulomaan sukkia ja vielä pitäisi tulla pitkävartiset. No, eihän se mitään, mutta kun lanka on Tico ticoa ja puikot 2 1/2. Siis puikkokoko pieni ja lanka ohutta. Itseäkin pitää vissiin jälleen kerran kiusata..... sukkien ja lapasten neulonta käy siihen kohdallani varsin hyvin.

Toinen sukka pitäisi vielä aloittaa, että saisi neuloa molempia rinta rinnan.

Ja että sukkien neulonta vaikuttaisi vielä  työläämmältä, kaivelin tämän sukkakirjan ja sieltä suunnittelin vähän palmikkoa varteen....

Silmukat loin viikonloppuna, mutta paljoa ei ole vielä edistynyt.

Sen sijaan...
dvd:ltä Sydämen asialla- sarjan jaksoa katsoessani virkkasin jälleen Huopatöppöset.

Käytin nyt virkkaamisessa kahta eri lankaväriä ja nämähän onnistui nyt mallikkaasti.
Harjoitus tekee mestarin ja mestari harjoittelee aina.

Huomenna sitä taas ollaan keskellä viikkoa, joten kyllä se viikko taas suht` nopeaan viilettää!
OIKEIN MUKAVAA ILLAN JATKOA JA HUOMISTA PÄIVÄÄ TEILLE JOKAISELLE!

Kiitokset kaikille blogivierailleni! Kommenttejanne on mukava lukea.



maanantai 26. syyskuuta 2011

Kierrätysidea

Uusi työviikko taas aloitettu ja työpäivän nollaus lenkkeilyn avulla jo suoritettu.

Tällaisen tunikan löysin viikko sitten Kajaanin kirpparilta.
Vanhoista pöytäliinoista ommeltu tunika. Myynnissä oli useita malleja, mutta värit houkuttelivat tässä. On niin syksyn väriloisto. Tällainen kierrätys on minusta mitä mainioin idea.

Niin se on viikko taas saatu alkuun. Itsellä se alkoi opettajaa sijaistamalla ja ainakin huominen päivä on samaa meininkiä. Lisäksi omat iippahommat ja puutyökerho. Nyt rupean rentoutumaan käsitöiden pariin.

OIKEIN MUKAVAA ILLAN JATKOA TEILLE KAIKILLE!

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vapaapäivän vietto

Kiirettä se pitää, kun vasta nyt koneelle joutaa...

Tänään olen:
Järjestellyt käsityökorin tyhjäksi lankavyötteistä, langanpätkistä  ym. ylimääräisestä. Nyt siellä ei ole kuin mittanauha, sakset, muistilehtiö, puikkomitta sekä  ikuisuusprojektivirkkaus. No, kaksi työtä on neulepuikoille tänään silmukkansa saanut, joten kauan ei  kori tyhjänä ollut.

Kokeilin levyhuovutusta


Järjestelin neulepuikkoja etsiessäni puikot järjestykseeen:

koot viidestä ylöspäin....

koot 4 1/2 alaspäin...

Nyt on taas mukava avata purkki, kun kaikki puikot ei ryöpsähdä syliin. Joku vaan käy sotkemassa hyvän järjestyksen näissäkin. Kukahan???

Tietsikkkahuoneeni lattia oli tänään varattuna
kitararakennusprojektiin.

Lisäksi kävin pari kertaa lenkillä yht. n.12km sekä leivoin omppupiirakkaa ja perunarieskaa.
Olen siis nauttinut vapaapäivästä täysin siemauksin.

MUKAVAA UUDEN VIIKON ALOITUSTA TEILLE JOKAISELLE!!!

lauantai 24. syyskuuta 2011

Taas jämälankojen tuhoamista koreiksi

Hei taas ja kiitos kommenteistanne.
Kyllähän te lukijat olitte oikeassa, että puikot sai liikehtiä useampana päivänä eilen esittelemääni tunikaa neuloessa. Mutta valmistui minulta samaan aikaan muutama muukin käsityö. Se on tätä meikäläisen käsitöiden valmistustyyliä, että monta pitää olla yhtä aikaa käsityökorissa valmistumassa.
Aloitin tunikan elokuun alussa, vielä lomasta nauttiessani. Lanka oli ostettuna kaapissa. Viime talven ostoksia. Malli oli todella nopea neuloa nelosen puikoilla. Pituutta halusin siksi, että mukava pitää paksujen sukkahousujen kanssa. Yltää polviin.

Tänään olen tuhonnut jämälankoja ja virkannut pari koria.
Ensin valmistui tällainen pieni. Halkaisija 10cm.
Lankaa oli vielä
joten....
Tein suuremman halkaisijaltaan 25cm korin ja päätin virkata niin korkeaksi kuin lankaa riittää. No, nyt on tuo punainen loppunut, mutta kahta muuta lankaa löytyy vielä. Pitää vissiin yhdistää joku uusi lanka kaveriksi.


Kävin tänään vaihteeksi eko-kirppiksellä ja sieltä löytyi tämä...
juustokupu puualustalla ja mukana juustoveitsi. Tuota en vaan raskinut jättää sinne hyllyyn. Olen kyllä vähän etsiskellytkin tuon tyylistä kupua.


TÄNÄÄN OLI AAMUPÄIVÄ IHANAA AURINGONPAISTETTA, MUTTA ILTAPÄIVÄN KÄVELYLENKILLÄ RUPESI SATAMAAN. KOTIIN PÄÄSTYÄMME OLIMME DALMIKSEN KANSSA VETTÄ VALUVIA. JOSPA SADE YÖN AIKANA LAANTUISI JA VIELÄ HUOMENNA SAISIMME NAUTTIA MUKAVASTA SYYSSÄÄSTÄ AURINGON KERA. oN NIIN MUKAVAA ISTUA ULKONA KIIKUSSA JA LIIKUTELLA KÄSIÄÄN KÄSITYÖN MERKEISSÄ.

OIKEIN MUKAVAA TULEVAA SUNNUNTAITA TEILLE JOKAISELLE!

ps. Rupean taas vaihteeksi aloittelemaan neuletta.

perjantai 23. syyskuuta 2011

Laiskan ihmisen kirjoneuletunika

Kiitokset  vierailuista ja kommenteista! Itsellä ei blogivierailuja ole paljon kuluneella viikolla tullut tehtyä ja jos kylässä olen käynytkin, niin kommenttien jättö on jäänyt vähiin. No yritetään korjata vahinko viikonlopun aikana.

Jos netti-istunnot ovat jääneet vähiin, on nojatuoli-istuntoa tullut harrastettua siitäkin edestä. Senpä seurauksena sain valmiiksi elokuun alussa aloittamani neuleprojektin. Lankavarastostani löytämästäni  kirjavasta Seiska veikasta neuloin tunikan.
Tämä on tällaista laiskan ihmisen neuletta; lanka kirjavaa---syntyy raidoitus
             kappaleet suorakaiteen muotoiset ylös asti---ei levennyksiä, ei kavennuksia muutoin kuin etukappaleessa neuloin pikkasen edessä olkapäitä erikseen.
Hihat samaten suorakaiteet, josta reunat yhdistin ja kiinnitin paikoilleen.
Lisäksi neuloin vyon jolla saan muotoiltua tunikaa päällä ollessa vyötäröltä.

Yläosaan neuloin joustinta ja kiinnitin etu- ja takaosan limittäin isoilla napeilla.

Tämän kaltaisen tunikan näin viime talvena jossakin Novita-lehdessä, mutta kun inspiraatio taannoin iski, en tietystikään löytänyt kyseistä lehteä. Soveltelin sitten oman version ja kun neule oli sileää neuletta, niin tosi nopeaa neuloa. Koko on reilu, mutta eipähän ahista mistään. =))


ON MUKAVAA TAAS PARI PÄIVÄÄ NOLLATA AJATUKSIAAN.
SIISPÄ TOIVON TEILLE KAIKILLE OIKEIN RENTOUTTAVAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA
KÄSITÖIDEN PARISSA TAI ILMAN!!



torstai 22. syyskuuta 2011

Taas se on torstai

VIIKKO ON TAAS KÄÄNTYNYT KOHDEN LOPPUAAN. KUKA LIENEE KÄÄNTÄNYT AIKARATTAAN PYÖRIMÄÄN TIUHEMPAAN, KUN AIKA  TUNTUU RIENTÄVÄN ETEENPÄIN, ETTEI KOHTA MATKASSA PYSY.

TYÖKAVERINI ON VIIKON PÄÄSTÄ PERJANTAINA VIIMEISEN PÄIVÄN TYÖELÄMÄSSÄ JÄÄDEN SITTEN  NAUTTIMAAN ANSAITSEMISTAAN ELÄKEPÄIVISTÄ.
HÄNELLE VIRKKASIN TOSSUT HUOPANEN-LANGASTA.
Näyttävät kuvassa vielä muotopuolilta, mutta ennen lopullista kuivumistaan ja harjalla pöyhimisen jälkeen mittailin ja venyttelin samanlaiseen mittaan molemmat.
Virkkasin reunaan keltaisella kiinteitä kerroksia. Ne kummasti piristävät tuota tossun olemusta.

Kiitos kaikille blogivieraille ja kommentoijille!
Nauttikaamme syksyn väriloistosta, vaikka lähes koko viikon jatkunut sade onkin harmaannuttanut väriloistoa.

MUKAVAA ILLAN JATKOA JA HUOMISTA PERJANTAITA!

maanantai 19. syyskuuta 2011

Siitä tulikin tunikamekko

Pari viikkoa sitten aloittamani tunika valmistui neulomisen osalta jo viime viikon lopulla. Palasten yhteenliittäminen ja lankojen päättely tuntuivat vaan pakkopullalta, mutta sain senkin homman päätökseen eilen aamulla. Tässä tämä ny sitten on... tunikamekko                  
                                                                           EDESTÄ

TAKAA

Lankana oli Miami ja Puro batic. Mallia otin Novita kesä 2011. Muuttelin kuitenkin mallia jonkun verran, mm. jatkoin pituutta. Nyt tämä on mulle vähän polven yläpuolelle.
Kamera vääristää värejä tummin väri ei ole sininen vaan tumma violetti.

Nyt taas alkaa uusien projektien käynnistäminen. Vaihtoehtoja on runsaasti ja lankamateriaaliakin ihan kivasti. Yritän kuluttaa varastoja, ennenkuin ostan uutta lankaa...

SÄÄTIEDOTUS ENNUSTELI SYYSSATEIDEN SAAPUVAN. AAMULLA OLI JO -2,5 ASTETTA PAKKASTA, KUN 5.30 NOUSIN JA LÄHDIN AAMULENKILLE. TÄNÄÄN MEITÄ HELLI VIELÄ MUKAVA SYYSAURINGONPAISTE, SAA NÄHDÄ MITÄ HUOMENISSA....

MUKAVAA MAANANTAI-ILLAN JATKOA!




sunnuntai 18. syyskuuta 2011

Tunnustus

Tällaisen kauniin ruusun sain Tarikalta.

Sittenpä pitäisi kertoa jotakin itsestä.

LEMPIRUOKA: Paistetut kuha- ja broilerfileet, kasvispyörykät, kasvisgratiini, mieheni keittämä lohikeitto sekä broilerkeitto.

LEMPIMAKEINEN: Syön nykyisin hyvin vähän makeisia. Täytelakritsit ovat ne jotka silloin tällöin maistuvat, mutta voi olla viikkoja, etten syö mitään makeisia.Makeanhimo hävisi, kun jätin perunan ja valkoisen vehnäjauhon pois ruokavaliostani.

LEMPILUETTAVAA: Aku Ankka (lehdet+kirjat; olen kerännyt koko Aku- taskarisarjan, sekä lehti tulee nytkin. Kirjoja luen jaksoittain; Nora Robertsin sarjan olen kerännyt. Muita suosikkikirjailijoita ei ole.
 Luen kirjan jos se sillä hetkellä kiinnostaa. Käsityökirjat ja -lehdet+ askarteluun liittyvät samaten. Risto Heikkilän Ravinto ja terveys sekä Riitta Tiitun Wanilla country chic- sisustuskirja.
MIELUISIN TAPA TEHDÄ KÄSITÖITÄ: Nojatuolissa istuen, musiikkia kuunnellen.

LEMPIELOKUVA: Olen laiska elokuvissa kävijä. Viimeisintä elokuvaa en muista. Televisiota katson hyvin vähän joten senkin elokuvatarjonta on jäänyt minulta väliin. Sarjoista katson Herkule Poirot ja Sydämen asialla (nyt aiempia tuotantokausia dvd:ltä)

 En pistä tätä eteenpäin, mutta ottakaa mukaanne ken haluaa. Te jokainen olette tämän ruusun ansaineet.

IHANA AURINGONPAISTE ON TAAS HELLINYT LÄHES KOKO VIIKONLOPUN.
HUOMENNA ALKAA TAAS ARKINEN AHERRUS, MUTTA VIELÄ ON ILTAA JÄLJELLÄ NAUTTIA VIIMEISISTÄ AURINGONSÄTEISTÄ.

OIKEIN MUKAVAA SUNNUNTAI-ILLAN JATKOA SEKÄ UUDEN VIIKON ALKUA TEILLE JOKAISELLE!

lauantai 17. syyskuuta 2011

Vapaapäivän viettoa

Ah, tätä mukavaa viikonloppua!

Tällainen puukasa on tietokonehuoneeni sängyn alla.
Nämä ovat mieheni uusimpaan kitaran rakennusprojektiin. Kitaran materiaalit olivat syynä, että kävimme tänään naapurikaupungissa.
Sillä aikaa kun mieheni etsi puutavaraa, itse kiertelin parit kirppikset ja vähän keskustan kauppoja.

Tällaista löytyi....
Kirppikseltä enkeli
Olen näiden enkeleiden suhten aika valikoiva. Niissä pitää olla jotakin, mikä "puhuttelee" minua.

Tämä toisen loossIn pakkaus ei puhutellut , vaan heti kädet tommasivat pussukkaan kiinni.
 12  kerää ihanan vihreää puuvillasekoitelankaa. Kerissä oli Anttilan hinta 0,98e. Pussukka maksoi 5,50e.
Ku oli niin halappaa...,lohduttelin itseäni, kun kotona näitä kuvauksen jälkeen koriin muiden lankojen sekaan laittelin.....ja vielä vihreää. =D))

Nyt on pakko istua lankoja kuluttamaan neuleprojektin ääreen ja syventyä "Sydämmen asialla"- sarjan viidenteen tuotantokauteen. Se lähti mukaan Anttilasta.

Tällainen uusi kaveri tuijotti minua Pentikin näyteikkunasta. No, askeleet löysi tien kaupan sisään ja minusta tuli nallukan uusi emo.
Hänellä on niin anova katse, kun hän istuskelee uudessa kodissaan sängyn päällä.

MUKAVAA VIIKONLOPUN JATKOA TEILLE JOKAISELLE!!,
TOIVOTTAVAT ELLU JA UUSI NALLUKKANEITO

perjantai 16. syyskuuta 2011

Omena oo, ompom poo....

Huh-huh, onneksi viikonloppu edessä! Töissä on ollut tällä viikolla kaikenlaista pientä sählinkiä, joten iltasella ei ole tullut tehtyä muuta kuin istuttua nojatuolissa neule sylissä tai näperrellen pieniä askarteluhommia.
Tällaisia omenia tein Tilda-kirjan ohjeella.
              Tämä on huovasta. Ommeltu käsin.
            
Tämä tavallisesta puuvillakankaasta. Tähän saumat huruuttelin "rakkaalla ystävälläni" -Husgvarnalla. 

Nämä on enää itsellä, sillä vein niitä töihin luokan pöydälle koristeeksi. Tämä on niin helppo malli, että onnnistuu meidän iipan lapsukaisiltakin. Ja pitää näitä tehdä lisää itsellekin.

Tänään kävimme perinteiselllä pienryhmien syysretkellä paikallisella virkistyskalastusalueella. Poimimme puolukoita, kiersimme pienen lammen sekä nautimme kodassa hernekeittoaterian. Sää oli mitä mainioin.
Aamulla laitoin kameran laukkuuni, mutta retkelle otin repun mukaan ja kamera tietysti jäi laukkuun. Harmittaa!!!, sillä näin elämäni ensimmäiset hirvet luonnossa. Huvitti, kun monelle lapselle se oli tuttu eläin, mutta minun kohdalle niitä ei vain ole aiemmin tullut.

Töistä pääsin jo ruhtinaalliseen aikaan eli 13.30. (kolmena iltana töissä onkin mennyt klo 16.30 asti), joten pistäydyin kirppiksellä katsomassa sen valikoiman. Tällaiset huomasin välttämättä tarvitsevani.
Kukkanorkkoja, paperinarua ja kerä lankaa yht. 1,80e. Ei niiitä voinut sinnekään  jättää. =))

TUNIKANEULE VALMISTUU HILJAKSEEN. SE ON TODELLA OLLUT TÄLLÄ VIIKOLLA AJATUSTEN NOLLLAUSNEULE. MELKEIN AINUT ASIA MIHIN OLEN JAKSANUT KUNNOLLA PANEUTUA.
EDES BLOGIIN EI OLE MIELENKIINTOA OLLUT PARIIN ILTAAN.
VIIKONLOPPUNA TÄYTTYY SEKIN ASIA KORJATA JA KÄYDÄ IHASTELEMASSA BLOGIENNE PÄIVITYKSIÄ.

OIKEIN MUKAVAA ALKAVAA VIIKONLOPPUA TEILLE KAIKILLE!!



tiistai 13. syyskuuta 2011

Luonnon rauhoittava maailma

YLLÄTYS OLI SUURI, KUN ÄSKEN KATSOIN BLOGISSA KÄYNEIDEN VIERAILIJOIDEN MÄÄRÄÄ. 2000 KÄVIJÄÄ ON TULLUT TÄYTEEN!
LEVITÄNPÄ KÄTENI JA HALAAN TEITÄ VIERAILIJAT! KIITOS TEILLE!!!

VIIME SUNNUNTAINA KÄVIMME POIMIMASSA PUOLUKKASURVOSMARJOJA JA SILTÄ REISSULTA OTIN MUUTAMAN KUVAN.
                                                                                 

TÄLLAISIA LUONTOKUVIA ON MUKAVA KATSELLA RANKKOJEN TYÖPÄIVIEN PÄÄTTEEKSI. EILEN EN JAKSANUT KUIN KONEEN AVATA JA PARILLA SIVULLA VIERAILUN JÄLKEEN, SULJIN KONEEN JA PANEUDUIN NEULOMISEN IHMEELLISEEN MAAILMAAN.

HUOMENNA SAAMME NAUTTIA TAAS VIIKON PUOLIVÄLIN HETKISTÄ SEKÄ ODOTETUSTA POSTIPOJAN MIELUISASTA TUOMISESTA ELI AKU ANKASTA. SITÄ PITÄÄ JOTAIN ODOTETTAVAA OLLA VÄHÄN JOKA TYÖPÄIVÄLLE.

HYVÄÄ HUOMISTA PÄIVÄÄ JOKAISELLLE!

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kyllä vanhalle vielä käyttöä on

Aivan uskomattoman ihanaa viikonloppua saimme taas sään puolesta viettää. Aurinko lämmitti päivällä niin, että lämpötila kohosi vielä yli+15 asteen. Pyykit sai kuivattaa ulkona narulla ja mikä mukavinta sai nauttia vielä avojaloin olosta. En ole vielä käyttänyt kuin lenkkareissa sukkia. Se aiheuttaa työkavereissa kummastusta,  mutta sukat ahdistaa minua. Ne ei ole vaan mukavan tuntuiset. Villasukat voin laitttaa kotona jalkaani joskus jalkojen ollessa levottomat.

Tällaisen lehtisen kaivoin matkalaukkuni kätköistä (käsityölehtiä säilytän vanhoissa matkalaukuissa).
Tilasi tämän itselleni 1980-luvun alkupuolella. Harrastin silloin kirjoneuleiden neulomista ja tästä islantilaisia malleja sisältävästä vihkosesta neuloin useammankin puseron. Harmi ettei puseroista yksikään ole enää itsellä, sillä olen antanut niitä eteenpäin. Ne kun kestävätkin pitkään. Kannen pusero on lapsuuden ystävälläni.

Syy esille kaivamiseen on, että tunikan etukappaletta neuloessani huomasin/ muistin miten mukavaa useammalla langalla neulominen ja kirjoneulominen onkaan. Katselin jo kaapin lankoja sillä silmällä, mutta tietenkään tuon puikkokoon nelipuolosen  lankoja ei montaa kerää ole jemmassa. Kai se pitää taas lankahyllyillä piipahtaa kauppareissulla. Se, kun on minulle niin vastenmielistä. :))

Yksi pusero kirjoneulehurahduksen aikaiselta kaudelta on tallella, nimittäin Revontulipusero
Tämän neuloin muistaakseni Suuri käsityökerhon -lehdestä. Neule on mulle aika reilun kokoinen, mutta aika monena talvena se on kovilla pakkasilla lämmittänyt päälläni.
Nyt nostin sen vaatehuoneen hyllyltä ulos päiväksi tuulettumaaan. Täytyy vielä höyrytellä ja laittaa eteisen kaapin hyllylle odottamaan viilentyneitä iltoja. Sitten tämä "neulerouva" saa taas lämmittää minun väsyneitä hartioitani.


HUOMENNA SITÄ TAAS ALOITAMME UUDEN VIIKON.
OIKEIN MUKAVAA VIIKKOA JOKAISELLE!

UUSI VIIKKO --UUDET KUJEET

lauantai 10. syyskuuta 2011

Ajatusten nollaus neulontaa

EILEN ILLALLA PIDIN KAHDEN TUNNIN "TYÖVIIKON TAPAHTUMIEN AJATUSTEN NOLLAUSSESSION" JA SAIN VALMIIKSI TAKAKAPPALEEN TUNIKAAN.
KAPPALEEN NEULOMINEN TUNTUI OLEVAN YHTÄ TERVAN JUONTIA... NIIN PITKÄSTYTTÄVÄÄ.
LEVENNYKSIÄ JA KAVENNUKSIA EI OLLUT KUIN MUUTAMA KÄDENTEITÄ NEULOTTAESSA.
AINUT MIELENKIINNONKOHDE OLI LANGAN VAIHTO.
TÄMÄ ON OIKEA LEMPPARIVÄRIENI ILOTTELU TUNIKA.

ETUKAPPALEEN NEULONNAN ALOITIN HETI TAKAKAPPALEEN VALMISTUTTUA.
SE NEULOTAAN INTARSIA-NEULEENA ELI VÄRI VAIHTUU KESKELLÄ KERROSTA.
TÄMÄ TUNTUU VALMISTUVAN NOPEAMMIN. TÄSSÄ TULEE  KOKEILTUA KÄÄNTEISTÄ PSYKOLOGIAA ITSELLEKIN. TÖISSÄ OPPILAILLE SANOTAAN HEIDÄN TEMPUTELLESSA TEHTÄVIEN TEKEMISESTÄ, ETTÄ VALITSE ITSE MISSÄ JÄRJESTYKSESSÄ TEHTÄVÄT TEET. NO, HE VALITSEVAT JÄRJESTYKSEN, TEKEVÄT ANNETUT TEHTÄVÄT JA KUTEN EILEN 2LK OPPILAS TOTESI: NÄMÄ OLI HELPPOJA.

NIIN TUNTUU KERROSTEN NEULOMINENKIN MENEVÄN SUTJAKAMMIN, KERROS TUNTUU LOPPUVAN KESKEN VÄRIN VAIHTUESSA.
VIELÄ ENNÄTTÄÄ MONTA VÄRIÄ VAIHTUA ENNENKUIN KAPPALE ON VALMIS.

JOS MENO TÖISSÄ JATKUU YHTÄ VAUHDIKKAANA TULEVINA VIIKKOINAKIN, NIIN AJATUSTEN NOLLAUSTA TARVITAAN JOKA ILTA. EI JAKSA ILTAISIN MUUTA KUIN ISTUA KÄSITYÖ KÄDESSÄ JA MIETTIÄ PÄIVÄN TAPAHTUMIA.


OIKEIN MUKAVAA LAUANTAI-ILTAA JOKAISELLE LUKIJALLENI
JA
KIITOS KOMMENTEISTA!!

torstai 8. syyskuuta 2011

Ajatusten nollaukseen

SANONTA, ETTEI NÄLKÄISENÄ PIDÄ MENNÄ RUOKAKAUPPAAN, MUUNTUU KOHDALLANI, ÄLÄ ELLU HÄSSÄKKÄTYÖPÄIVÄN JÄLKEEN MENE LANKAHYLLYJEN LÄHETTYVILLE. NÄIN TÄSSÄ VAAN TAAS KÄVI....
SIIS NÄMÄ
(KAMERA VÄÄRISTÄÄ, VÄRI ON RUSKEANHARMAATA..)

JA.....
TÄMÄ...

JOKIN HETKELLINEN MIELENHÄIRIÖKÖ VAI MIKÄ LIE OLLUT??
NIMESIN NE ITSELLENI "AJATUSTEN NOLLAUSLANGOIKSI".
MITÄ NÄISTÄ TEEN JA MILLOIN??
--EN TIEDÄ VIELÄ


KIRPPIKSELTÄ LÖYTYI TÄMÄ
OLI NIIN HELLYTTÄVÄ. KIS-KIS-KARKIT ON LEMPPAREITANI. PURKKI OLI TYHJÄ, MUTTA KYLLÄ SE MINULLE KELPASI JA AINAHAN SEN VOI TÄYTTÄÄ...=D)))


DA, DAA, HUOMENNA SE ON, PERJANTAI.
MUKAVAA TÄTÄ ILTAA SEKÄ HUOMISTA PÄIVÄÄ TEILLE JOKAISELLE!

keskiviikko 7. syyskuuta 2011

Syntynyt jälleen ...pyöreä pitsiliina

KYLLÄHÄN NÄITÄ JO LIPASTON SYÖVEREISSÄ ENNESTÄÄNKIN ON AIKA MONTA, MUTTA.....
SYNTYI TAAS....
VIRKATTU LIINA.

Lanka on jotakin ilman vyötettä olevaa puuvillalankaa.
Ohjeen olen kopioinut jostakin virkkauskirjasta tai -lehdestä.
Kamera vääristää väriä, sillä väri on joku punaiseen vivahtava ruskean sävy.

Tänään meillä oli työkaverin kanssa monitoimikerho eka kerran.
Kyselimme aluksi, mitä lapsukaiset haluaisivat kerhossa tehdä ja yllätykseksemme  enin osa haluaa vain ryhmäpelejä ulkona ja salissa sekä lautapelien peluukertoja. 
Voi, sitä riemua, kun porukka tunnin verran salissa osallistui kerhon toimintaan erilaisia pelejä kerraten ja pari uuttakin opetellen.

SE ON HUOMENNA TAAS SE KITUTORSTAI. PÄIVÄLLÄ OLIN TORSTAIN LUMOISSA ENNAKKOON JA SUUNNITTELIN AJATUKSISSANI PERJANTAIPÄIVÄN TYÖOHJELMAANI; LUOKKA- SEKÄ  APIP- HOMMIA, VÄLIPALOJEN TILAUSTA ENSI VIIKOLLE, LÄSNÄOLOLISTOJEN TÄYTTÖÄ SEKÄ MUITA PERJANTAIN TEKEMISIÄ.
NO, PERJANTAIN ESIVALMISTELUT ON AJATUSTYÖNÄ NYT TEHTY.  =D))


OIKIEN MUKAVAA LOPPUVIIKKOA JOKAISELLE BLOGILUKIJALLENI/ -YSÄTÄVÄLLENI!!

tiistai 6. syyskuuta 2011

Tiistai takana

Tänään aloitimme työkaverin kanssa puutyökerhon vetämisen 1-2lk:lle. Ekalla kerralla osallistujia oli 17, eikä mukana olleet kaikki ilmoittautuneet. Annoimme porukalle pari palikkalaatikkoa pöydälle ja sieltäpä alkoi kehittyä lasten käsissä toinen toistaan hienompia rakennelmia: lentokoneita, hyllyjä, eläimiä jne. Keksiliämpääkin osaa porukka olla. Seuraavalla kerralla aloitamme mosaiikkityöt. Rikkinäisiä laattoja saimme lahjoituksena alan liikkeestä.

Käsitöitä olen nyt iltasella väsännyt sekä etsinyt huomiseen monitoimikerhoon materiaalia netistä.
Tässä yhteydessä eksyin http://www.hs.fi/- sivuille, josta löytyi pari mukavaa minulle sopivaa Viivi ja Wagner- sarjakuvaa.
Nämä Viivi ja Wagner- sarjakuvat saavat minut hyvälle tuulelle. Niistä löydän paljon itseäni.,...paitsi Facebook on jotakin sellaista, mihin en ole liittymässä.

Huomenna sitä jo porhalletaan keskellä viikkoa, siispä oikein leppoisaa keskiviikkoa jokaiselle!

maanantai 5. syyskuuta 2011

Välipalatyönä joulunpunaista

KIITOS YSTÄVÄT VIERAILUISTANNE JA JÄTTÄMISTÄNNE KOMMENTEISTA!!

Uusi työviikko alkoi metsäviikon teemaan kuuluvalla metsäretkellä ja tottakai kamera ei tullut mukaan retkelle. Alkuopetuksen luokat vierailivat tämän maanantain koulupäivän ajan muutaman kilometrin päässä tutustuen eri rasteilla eri metsäteemoihin: puihin, kasveihin ja marjoihin, metsurin työhön, metsästyskoiran elämään, metsätyöhön ennen. Eräällä rastilla saivat oppilaat vielä valmistaa kotiin sammalpallot. Ajattelin valmistaa kotiin samanlaisen, kun vain saan haettua sammalta metsästä.

Kotiin tultua ei ole paljon jaksanut kotihommia harrastaa, mutta käsityöt ovat edenneet siitä edestä.
Eilen illalla aloitin virkkaamaan joulunpunaista pientä liinaa ja sain sen nyt iltasella valmiiksi.

Nämä on näitä pieniä käsitöitä joita pitää isomman käsityön välillä valmistaa. Tuolla mallilla olen virkannut aiemminkin liinan ja siitä katsoin nyt mallin. Lanka on virkkauslankojen loppukeriä.
-----Kummasti neulominen taas maittaa pienen välipalatyön jälkeen.  =D))

OIKEIN HYVÄÄ LOPPUILTAA SEKÄ TULEVAA TIISTAIPÄIVÄÄ JOKAISELLE!!