nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

maanantai 6. tammikuuta 2014

Elmeri siitä tuli

HYVÄÄ LOPPIAISTA!

Jokin aika sitten vai oliko se edellisessä postauksessa, esittelin teille laatikon jossa oli nallen huovutustarvikkeet. Varoittelin jo etukäteen, että siitä ei tule aivan mallin kaltainen.
Tässä hän on takaa....
Aika laiheliini tästä tuli. 

Saiputhuovutus ei meinannut alkuun luonnistaa yhtään. Otin valmistusvaiheestakin kuvia, mutta en niitä kamerasta löytänyt. Mihin lie kadonneet??
No, parempi niin ,sillä itsellä meinasi jo epätoivo saada vallan. Huovutus takkusi välillä pahemman kerran.....

Sitten kasvot....
Tämä on vähän surumielisen näköinen.
Pään valmistuksessakin oli omia kommervenkkejä jotka hoksasin vasta sitten kun olin tehnyt pään omalla tavallani.
Osien kiinnitys oli sekin koetinkivi. Tietysti olisi auttanut jos ohjeet olisi tullut luettua tarkkaan, mutta ei niissä pään kiinnityksestäkään mainittu kuin, että kiinnitetään käsien yhteydessä.

Päätin, että annan sille nimen valmistumispäivän mukaan. Eilen tämän sain valmiiksi, mutta ei tämä tyttönalle ole joten ei siis Lea. Lauantaina oli Ruut joten ei passaa. Tänään on Harrin päivä, mutta ei vaikuta Harrilta. Perjantain nimmarisankari oli Elmeri ja aivan ilmiselvä Elmerihän tämä on.
Tunnustan, että piti neulahuovutuksella korjailla ylimääräisiä kurttuja ja vieläkin saisi tikutella, mutta huovutusneulan pahus otti ja katkesi eikä tähän hätään ei sitten varastoista löytynyt uutta.


Tässä vielä Senni, yksi joulunalleista saa kunnian ottaa Elmerin kainaloonsa.

No, nyt on nallen tekokin kokeiltu. Vähän pitäisi tekniikkaa hioa jos toista alkaisin tekemään.

Nyt sitä sitten loppuvat joulun pyhät ja alkaa ns. härkäviikot.
Tänään lähtee loput joululiinat ja -valot pois.
Jäljelle jää pari juttua jotka ovat esillä Nuutin päivään asti.


MUKAVAA PÄIVÄN JATKOA!




8 kommenttia:

Anneli kirjoitti...

Kiva Elmerihän siitä tuli. Yksi nallukka lisää kokoelmiisi ♥
Kyllä minäkin tykkään työaikana näistä ylimääräisistä vapaista, mutta nyt kun on saikulla on vaan ihan sekaisin päivistä.
Onneksi ensi viikkokin on sinulla lyhyt.Jaksamista Ellu ♥

Tuta kirjoitti...

Että on hellyyttävän suloisen näköinen nalle, tykkään:)

Stiina kirjoitti...

Onnea Elmerille syntymän johdosta! Nätti poika! Minunkin elämässä on aina kulkenut nalleja. Välillä maalasin niitä, nyt on tullut virkattua monta.

sirkkis kirjoitti...

Ihanan nallen teit ja söpöhän Elmeri on. Kyllä nallenkeräilijän on hyvä kokeilla myös nallen tekemistä. Minä olen tehnyt viimeksi fleesistä nalleja Tildan-kaavoilla.Nyt siis härkäviikot ja ruisleipä.

mate kirjoitti...

Oi että söpö nallukka, onnea siis Elmerille♥
En minäkään kaikkia koristeita pois ole laittanut, saavat olla Nuutinpäivään asti.
Hyvää alkuvuotta Sinulle♥

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onpa hän söpönen ja hyvän mielen nalle.

eevamummo kirjoitti...

Ihan on Elmerin näköinen.Mukavaa työviikkoa Sinulle!

Rantapuikko kirjoitti...

Elmeri on söpö ja kunhan pääsee hunajan makuun, voi tuo painokin nousta =))