nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

sunnuntai 9. marraskuuta 2014

Heippati hei!

SUNNUNTAI- ILTAA!

Isänpäivää on vietetty hyvin perinteisesti vailla suurempia juhlallisuuksia. Hautausmaalla käynti ja sinne kynttilöiden sytytys ja kotona sain aseteltua kynttiläketjun valaisemaan vanhempieni kuvia.
Kuvat on aseteltu jalallisen lasilautasen päälle kera lasisydämien. Perinteisesti kuvat saa kynttilävalaisun jo kekrinä, mutta dementiako vaivannee sillä oli täysin unohduksissa minne olin kaikki valosydemit tallettanut. Eilen etsintä tuotti tuloksen.



NO, EI HYVIN MENE KÄSITÖISSÄKÄÄN.......
Käsityöpuolella halusin opetella jotakin uutta ja niinpä aloitin neulomaan sukkaa kärjestä lähtien.
Nyt ymmärrän oppilaiden tuskailuja sukkakutimiensa ääressä sillä neulon ja puran on tullut hyvin tutuksi. Kavennukset kantapäähän vaativat pitkää ja harrasta keskittymistä ohjeen lukuun.
Nyt ollaan tässä vaiheessa siis voiton puolella
Kyllä se kantapää sieltä muotoutui.


Dementiaa on ollut myös käsitöissä sillä aloittamani koirulin palmikkopusero oli neulomustauolla.

Nytpä sitten en muistanut mikä kohta palmikkokuviosta oli menossa ja ei muuta kuin aloituskohtaan purkaminen. Neuleeseen tulee kolmea eri palmikkkoa ja ohjeessa on jokainen palmikko omana kuvionaan. Nyt ei muuta kuin uusiksi ja tauon aikana merkki ohjekuvioon, että missä mennään.


Täällä sateloo nyt vettä taas vaihteeksi.
Saa nähdä mitä 20cm:n lumipeitteelle tapahtuu. 
Liukasta tuloo ainakin, jälleen kerran.


MUKAVAA ILLAN JATKOA!

8 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Kauniin värisiä ovat lankasi ja ihana sukka valmistuu. Ihailen sinun noita kirjantaitteluita. Olen aloittamassa tuota kuusta taittelemaan. Mutta ei ole oikein ohjeita ja se on iso rupeama siksi pitäisi osata tehdä oikein.Käytitkö sinä liimaa laisinkaan ? kuinka monta taitosta teit yhteen sivuun ?? Jos kerkiät niin voisitko kertoa minulle ♥

mate kirjoitti...

Pirteän näköisiä neulomuksia ☺
Hyvää alkavaa viikkoa Sinulle ☺☺

Anneli L kirjoitti...

Moikka Ellu !
On sinulla ollut ongelmia, sukan kutimen kanssa. Hyä ettet antanut periksi ;)
Minä en saa edes varresta aloitettua tehtyä, paitsi virkkaamalla.
No, eihän koiruri vielä palele, täällä on ainakin tosi lämmintä.
Mutta kunhan tulee pakkaset, saat tuon valmiiksi.

Mukavaa viikkoa ♥

kosotäti kirjoitti...

Tuo kärestä aloittaminen on kyllä aika ongelmallista, etenkin siellä kantapään kohdalla, mutta hyvin siekin sen kohan sitten selvitit.
Ihanan värinen sukka onkin tuloillaan.

Rantapuikko kirjoitti...

Kauniit sukat ovat tuloillaan.
Olen monesti ajatellut kokeilla sukan tekoa varpaista aloittaen, muta vielä en ole saanut kokeiltua.
Onneksi olet sinnikäs. Voisi jäädä itseltäni kesken...

Anneli L kirjoitti...

Minä kuule nostaisin sulle hattua, jos sellainen olisi päässäni.... siksi kun jaksat vielä rankan työpäivän jälkeen mennä pitkälle lenkille.
Minä muistan miten kaaduin tuoliini, väsymyksestä ja jaksoin vaan sänkyyn raahautua.

Vaikka nyt tajuan miten hyvää tuo happihyppely tekee :)

Mukavaa viikon jatkoa

Tuta kirjoitti...

Upea sukka valmistumassa.. minä en ole koskaan kokeillut tuota kärjestä aloittamista. Luulenpa että ei tulisi sukkaa, minulla. Mukavaa kuluvaa viikkoa sinulle!

enkulin käsityöt kirjoitti...

Kaunis tuo kynttiläketju ja onpa tulossa upeita neulomuksia.
Mukavaa viikkoa sinulle.