nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

sunnuntai 2. marraskuuta 2014

Neulahuovutusta

TERVEHDYS!

Mukavia marraskuun alkupäiviä!

Antiikkimessujen saaliina kotiutui meille lintu jonka tyylisen muistan olleen lapsuudenkodissani joulukuusessa.
 
Ihana  pieni "sirputtaja" sai paikan keittiön valaisimesta.


Töissä sain tehtäväksi suunnitella ja tehdä mallin neulahuovutettavasta kettu- avainperästä. Viikon verran aivot tekivät suunnittelutyötään.  Tänäaamuna sauvakävelylenkilllä homma hahmottui ja kotiin tultua ryhdyin huovuttamaan.
Kyllä tämän mies tunnisti ketuksi, vaikka itsellä välillä meinasi muotojen suhteen usko lopppua.
Huovutusvillat ei ollet ihan oikeaa väriä ja kamera vääristää värit vielä enemmän. Viikset tein ensin langasta, mutta ei oikein mallannut joten huovutin villahahtuvia viiksiksi. 


Tänään taas sateli lunta ihan useamman sentin , mutta nyt taas sateloo vettä. Tietää taas liukastelua.
Siis talvi tuli meille jo kolmannen kerran. Saa nähdä sulaako kaiken taas pois. 


HYVÄÄ ALKAMASSA OLEVAA VIIKKOA!


7 kommenttia:

Sude kirjoitti...

Ihana lintu, meilläkin oli tuommoinen lapsena olessani.
Kyllä minä tuon heti ketuksi tunnistin, tuohan onkin hyvä idea avaimenperäksi ja miksei vaikka rintakoruksikin.

mate kirjoitti...

Minäkin muistan nähneeni joskus samanlaisen linnun.
Hieno on kettu avaimenperä ☺
ps.meillä näyttää vieläkin mittari +10 astetta

sirkkis kirjoitti...

Kyllä on hieno kettu. Teillä on vaihdellut ilmat paljon . Välillä talvi ja taas vesisateista syksyä. Yksi hyvä puoli Ei kyllästy, vaikka vesikeli onkin kurja sekä liukas. Hämäränhyssyttelyä siis ♥

Anneli L kirjoitti...

Meilläkin on tuollainen vanha lintu, mieheni mommon peruja :)
Upea kettu, kyllä tiesin ilman tekstiäkin, että KETTu se on .

Meillä on melkein kesä, nyt maanantai aamunakin kuudelta 9 astetta plussaa :)

No sinulla on taas viikko mennyt , loman jälkeen. Joulu lähestyy ja siellä koululla alkaa kohta isänpäivän jälkeen jouluhössötys.

Rauhallista viikkoa ♥

kosotäti kirjoitti...

Muistan tuollaisia lintuja lapsuuteni joulukuusissa, kuinka kauniita ne olivatkaan silloin ja ei niiden lumo ole vuosien saatossa kadonnut mihinkään. Ihana.
Kettu on just ketun näkönen, hausak avaimenperä siitä tuleekin.

Rantapuikko kirjoitti...

Kettuhan tuo ihan selvästi on..
Ihana lintu, minäkin lapsuudestani muistan tuollaisen..

Anneli L kirjoitti...

Olen sinun takiasi onnellinen, kun pian on taas viikonloppu ja saat levätä ♥