nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

maanantai 29. kesäkuuta 2015

Aurinko, tuo ihmeellinen valopallo

HYVÄÄ MAANANTAI-ILTAPÄIVÄÄ!

Kesän toinen aurinkoinen päivä! Tämä saa jo mielen piristymään, sillä tuon ainaisen pimeyden jälkeen tämä tuntuu jo juhlalta. Valokuvien ottaminenkin on ollut niin hankalaa. Päivät ovat olleet pilvisiä ja sateisia ja tuulta siihen lisäksi niin on väliin meinannut toivottomuus iskeä kesän suhteen.

Nyt pihassa kukkii kaikki pensaat jotka tavallisesti avaavat kukkansa juhannuksen aikoihin.

                                                                Lumipalloheisi

Pallot ovat jättisuuria. Liekö sateet paisutelleet?


Tämä valkoinen syreeni ilahduttaa myös suurilla kukinnoillaan.


Kirpparilta löysin liinan joka ei ollut hinnan kiroissa, 1,50€.
En edes malttanut silitellä, kun olin niin tohkeissani.

Kulma vielä lähempää.
Tuo kuviointi on niin kaunista.


Omat käsityöt ovat olleet tauolla. Osittain syynä ovat nämä karvakaverit jotka rauhoittuvat vasta illalla paikoilleen.
Nämä kaverukset ovat yleensä siellä missä ihmisetkin. Päiväsaikaan hyvin vaikeita kuvattavia, mutta kun kello tulee 21,00 niin silloin nämä menee yöunille. 



MUKAVIA KESÄKUUN VIIMEISIÄ PÄIVIÄ!











sunnuntai 7. kesäkuuta 2015

Sateen ropinaa kuunnellessa

HYVÄÄ SUNNUNTAI- ILTAA!

Ensin "pakolliset" valitukset :)
Taas on aikaa vierähtäänyt viime päivityksestä. Tuo aika rientää niin joutuisaan.
Aurinko on piiloutunut jonnekin syvälle pilvien taakse. Koko alkuvuoden on ollut hyvin harvinaisena valoilmiönä ja sitä vain jatkuu..... On vaan pimeää....
No, vedestä ei ainakaan ole ollut puutetta. Ensin oli tulvat ja nyt niiden vähennyttyä on puolestaan taivaalta tullut samaa nestettä... ja paljon....
Vieläpä lisään jatkuvat tuulet, niin on koko valitusrepertuaari kasassa. Näillä mennään tällä hetkellä ja tänä alkukesänä.

Karvakaverit tuli kyläilemään. Niitäkin taitaa jatkuva sateen ropina rauhoittaa. Ei oo kumpikaan halukas ulkoilutouhuihin.



Sateet eivät kuitenkaan haittaa raparperieni kasvua ja niinpä etsiskelin netistä uusia piirakkaohjeita. 
Kauratoscaraparperipiirakan ohje löytyi täältä.

On muuten mahottoman hyvää!!!
Tätä tulee tehtyä toistekin.


Käsityöt ovat olleet ihan telakalla. Pariin viikkoon ei oo edistynyt yhtään silmukkaa.

Tämmöistä kuuluu tänne.

MUKAVAA ALKAVAA VIIKKOA TEILLE JOKAISELLE!