nalleja ympärilläin

nalleja ympärilläin

keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Palmikkosukat valmistui sittenkin

HYVÄÄ LOPPIAISILTAA!

Pakkanen kipristelee nenään ulos mentäessä, on siis hyvä syy uppoutua blogimaailmaan. Tänään on lukemat pysyneet -28 kylmemmällä puolella ja niinpä koiravieraammekin on oppinut sen ettei ulos tohdi mennä jos vaatetus ei oo kohillaan.
Joulun punainen tonttupuku on hyvä asuste näin loppiaisen kunniaksi.

Syysloman aikana ostin Novitan sukkalehden ja heti kannesta heräsi kiinnostus siinä olleeseen palmikkosukkakuvaan. Langatkin löytyi ja innokkaana aloitin neulomisen pikimmiten. Intoa puhkuen sain varrensuun palmikko- osan alulle ja siinä vaiheessa lueskelin ohjetta etiäpäin.
Ohjeessa mainittiin sana ranskalainen kantapää ja muutama muu ohjeen kohta ja siinä minulla iski en minä osaa tuota ajatus. Ei muuta kuin sukka koriin ja muuta tekemistä tilalle. 

Tällaisia pulloessuja oli paljon helpompi tehdä. =D

Ainä väliin kävi ajatus palmikkosukista joululahjaksi, mutta työjutut veivät puhdin niin tarkkaan ettei ajatus edennyt tekemisasteelle.

Joulupäivän iltana tuli tunne, että jotain pitää aloitella ja niinpä kaivelin sukkaneuleen esille. 
Loin toisen sukan silmukat ja neuloin sen samaan vaiheeseen kuin ensimmäisen. Siinä sitten lueskelin ohjetta ja hupsis, ei tuntunut olevan epäselvyyksiä. Nyt viime viikonloppuna sain sukat valmiiksi ja oon niin tyytyväinen ihteeni. Höyrytys ja lankojen päättely odotuttivat vaan inspiraatiota.

Valitettavasti valaistus ( ja kamerakin) on surkea ja niinpä kuvat on sen mukaisia
Sukissa kulkee palmikkokuvio jalan ulkosyrjällä ja pienenee varpaita kohden mentäessä. 

varren yläosa


Minä opin jopa uuden kantapään teon siis voiko enää enempää vaatia.


Huomenna alkaa taas arkinen aherrus ja käsitöiden tekeminen jää varmaan vähemmälle, vaikka kyllä minulla taas sukkaneulekin on odottamassa. Neule jota kuvissa olen katsonut haasteelliseksi, mutta joka on hyvin yksinkertainen. Onkohan minulle itsellenikin nyt iskostunut kannustelause jota  joudun käyttämään paljon työssäni. Luota itseesi, kyllä sinä osaat!



MUKAVIA ULKOILUSÄITÄ TEILLE KAIKILLE!

Lunta saisi tulla vain enemmän. Muutaman sentin hangessa ei paljon hiihdellä.
Niin ja kyllä tuo pakkanen meinaa tällä hetkellä tehä vähän kiusaa ulkoilua ajatellen.









8 kommenttia:

sirkkis kirjoitti...

Ei ole montaakaan koiraa joka ilman takki ulos voi mennä, ihana tonttupuku. Kauniit sukat sait valmiiksi. Työn iloa sinulle ja mukavaa alkanutta vuotta ♥

ma-te kirjoitti...

Nyt pitää lemmikitkin pukea lämpimästi, kun joutuvat vielä ilman sukkia ja kenkiä mennä pihalle☺
Ihana pulloessu ja aivan ihanat sukat ☺
Mukavaa loppuviikkoa Sinulle Ellu ~♥~

Matleena kirjoitti...

Nätit sukat tulikin! :) Kannatti siis voittaa oma pelkonsa, ettei osaa. Ihminen osaa melkein mitä vaan, kun sinnikkäästi yrittää/opettelee.

kosotäti kirjoitti...

Ihanat sukat, hyvä ettet luovuttanut.

Virpi kirjoitti...

Sievät sukat sait tehtyä ja vielä opit uuttakin :)
Meillä koira tarkenee kyllä ulos muuten, mutta tassut meinaa kylmettyä. Tänä aamuna oli mittarissa -34 :)

Smirgeline kirjoitti...

Kauniit sukat ja kantapääkin on onnistunut tosi hyvin.
Mukavia asuja koiralla.

Rantapuikko kirjoitti...

Ihania neuleita kaikki. Koiru on niin söpö =))

TeSa kirjoitti...

Kauniita lämmikkeitä!